Viittomakieli ja viittomakieliset


Suomalainen viittomakieli on yksi Suomen vähemmistökielistä. Kielen pääasiallinen käyttäjäryhmä ovat kuurot, mutta sitä käyttävät myös monet huonokuuloiset, kuuroutuneet ja kuulevat ihmiset. Yhteensä viittomakielisiä on Suomessa noin 14000. Noin 5000 kuuroa käyttää suomalaista viittomakieltä äidinkielenään ja heille kirjoitettu suomen kieli on toisen kielen asemassa. Suomalaisen viittomakielen lisäksi maassamme käytetään suomenruotsalaista viittomakieltä, jolla on käyttäjiä noin 200.

Viittomakieliset asiakkaat voi huomioida kulttuuripalveluissa monella tapaa, esimerkiksi järjestämällä museoon opastetun kierroksen viittomakielellä, tilaamalla teatteriesitykseen viittomakielen tulkkauksen tai tarjoamalla esitemateriaalia kulttuurikohteesta myös viittomakielelle käännettynä!

Kulttuuria kaikille -sivuston Tietoa ja ohjeita -osioon on koottu vinkkejä liittyen saavutettavuuden parantamiseen erilaisten asiakasryhmien osalta. Sivulla on myös tarkistuslista, josta kulttuuripalvelun tuottajat voivat lukea tarkemmin, mitkä kaikki asiat tekevät palvelusta saavutettavan viittomakielisen palvelunkäyttäjän näkökulmasta. Sivujen Usein kysyttyä -osiosta löytyy puolestaan vinkkejä liittyen viittomakielen tulkkaukseen teatterissa.

Lisätietoja viittomakielestä ja viittomakielisen materiaalin tuottamisesta saa Kuurojen Liitosta (www.kl-deaf.fi) ja liiton omistamasta Prosign Oy:sta (www.prosign.fi), joka on erikoistunut viittomakielisten videoiden ja multimedian tuotantoon. Yhteistyötä materiaalin tuottamisessa voi tehdä myös sellaisten oppilaitosten kanssa, joissa opiskellaan viittomakieltä tai viestintäalaa. Viittomakielen tulkkauksesta saa tietoa osoitteesta www.tulkit.net tai lähettämällä postia osoitteeseen neuvonta@tulkit.net.

Siirry sivun alkuun